Vierailen aina silloin tällöin lukemassa Vauva-lehden keskusteluja. "Aihe vapaa" on ehdoton mielipaikka; ne jutut on joskus täysin päättömiä. Siis ihan järjettömiä, valitettavasti osa ilkeitäkin juttuja, osa sitten taas ihan kivoja keskustelun avauksia. Nyt olen kuitenkin (mistähän kumman syystä) eksynyt myös vauvakuume -palstalle. En ole siellä jutellut tms. mutta on ollut kiva huomata että suurperhe-kuumeilijat käyvät näitä samoja sekavia ajatuksia läpi joiden kanssa itsekin painin. Tarkoitan siis ihan näitä ajatuksia ettenkö ole mihinkään tyytyväinen kun haluan vielä lisää lapsia? Ja entä jos kaikki ei tällä kertaa päätykään niin hyvin kuin aikaisemmilla kerroilla? Entä jos lapsi ei olekaan terve? Onko tässä ajatuksessa edes mitään järkeä? No, näissä asioissa ehkä järki ja tunteet ei kovin usein kohtaakaan :-).
En niinkään huolehdi siitä riittääkö raha, mahdutaanko autoon, mistä tilaa vauvalle täällä kotona jne. Enkä etenkään siitä mitä muut sanovat jos meille vielä tulee se viideskin... Sellainen luottamus löytyy että asioilla on tapana järjestyä. Kunpa sen ajatusmaailman saisi tästä maallisesta puolesta siirrettyä myös tuohon henkiseen kanttiin.
Nyt täytyisi kuitenkin alkaa lepäämään, huomenna on taas työpäivä. Ja mua ei nappaa yhtään mennä töihin! Työkaverilla on lapsikin sairaana joten kaikki hommat jää sitten mun huoleksi. Voi kun mä voisin ensi syksynä sanoa kun työnantaja alkaa kyselemään lomista että ihan pitäkää niin kuin haluatte, mä jäänkin tässä vähän pidemmälle lomalle :-D Hih.
Vaikka jos ihan tosissaan puhutaan niin tykkään työstäni paljon ja on siinä monia sellaisia etuja että ihan heti ei kannata suunnitella paikkaa vaihtavansa. Työyhteisö on myös ihana ja meillä on yleensä ottaen tosi hyvä henki työpaikalla. Ainahan jostain pienestä pitää valittaa mutta kun laajassa mittakaavassa ajattelee niin kaikki on enemmän kuin hyvin. Mutta silti oon jo ihan kypsä koko työelämään ja olisin valmis jäämän kotiin lasten kanssa. Mä uuvun jo siitä kun työkaverit kertovat kyntäneensä tätä työnsarkaa kolmattakymmenettä vuotta lähes putkeen. Meikäläisen kesantoa ei ole kasvatettu vielä viittä vuotta ja oon jo kypsää kamaa... :-)
Nyt kun mä kirjoittelen näitä vauvahaaveita täällä sängynpohjalla lojuen niin musta tuntuu että uni karkaa kokonaan. Ajatukset risteilee sekavina päässä ja tiistain gynen käyntikin alkaa taas jänskättää. Nyt täytyy siis ottaa joku kirja jolla saa ajatukset taas järkiintymään.
Öitä.
En niinkään huolehdi siitä riittääkö raha, mahdutaanko autoon, mistä tilaa vauvalle täällä kotona jne. Enkä etenkään siitä mitä muut sanovat jos meille vielä tulee se viideskin... Sellainen luottamus löytyy että asioilla on tapana järjestyä. Kunpa sen ajatusmaailman saisi tästä maallisesta puolesta siirrettyä myös tuohon henkiseen kanttiin.
Nyt täytyisi kuitenkin alkaa lepäämään, huomenna on taas työpäivä. Ja mua ei nappaa yhtään mennä töihin! Työkaverilla on lapsikin sairaana joten kaikki hommat jää sitten mun huoleksi. Voi kun mä voisin ensi syksynä sanoa kun työnantaja alkaa kyselemään lomista että ihan pitäkää niin kuin haluatte, mä jäänkin tässä vähän pidemmälle lomalle :-D Hih.
Vaikka jos ihan tosissaan puhutaan niin tykkään työstäni paljon ja on siinä monia sellaisia etuja että ihan heti ei kannata suunnitella paikkaa vaihtavansa. Työyhteisö on myös ihana ja meillä on yleensä ottaen tosi hyvä henki työpaikalla. Ainahan jostain pienestä pitää valittaa mutta kun laajassa mittakaavassa ajattelee niin kaikki on enemmän kuin hyvin. Mutta silti oon jo ihan kypsä koko työelämään ja olisin valmis jäämän kotiin lasten kanssa. Mä uuvun jo siitä kun työkaverit kertovat kyntäneensä tätä työnsarkaa kolmattakymmenettä vuotta lähes putkeen. Meikäläisen kesantoa ei ole kasvatettu vielä viittä vuotta ja oon jo kypsää kamaa... :-)
Nyt kun mä kirjoittelen näitä vauvahaaveita täällä sängynpohjalla lojuen niin musta tuntuu että uni karkaa kokonaan. Ajatukset risteilee sekavina päässä ja tiistain gynen käyntikin alkaa taas jänskättää. Nyt täytyy siis ottaa joku kirja jolla saa ajatukset taas järkiintymään.
Öitä.
Kommentit