Minä olen miettinyt jo pitkään että kai me vielä joskus yksi (ainakin yksi..) lapsi tehdään.  Nyt heti pieni sivuhuomautus saivartelijoille että minäkin tiedän ettei niitä lapsia niin vaan tehdä vaan niitä saadaan,  jos saadaan. Mutta yleensä elämä menee kuitenkin niin että ensin pyritään etsimään ja odottamaan se sopiva ajankohta vauva tulla. Ja sitten jää nähtäväksi tuleeko vai eikö se tule. Eikö se ole jo tekemistä ja suunnittelua?

Meille ensimmäinen vauva aikoinaan v. -97 tuli aika lailla helposti. Ei se nyt ihan eka kierrosta pillereiden jälkeen tärpännyt, mutta oisko se vienyt vain joku 3 tai 4 kiertoa.  Minäkin olin nuori, vasta 20 kun esikoinen syntyi.

Toista lasta sitten tehtiin vähän tekemälläkin. Ainakin se 9 kk värkättiin tuloksetta. Minulla jäi loppjen lopuksi kuukautisetkin pois, luultavasti stressistä. Raskaana en kuitenkaan ollut. Elettiin isoja elämänmuutoksia. Minä valmistuin ammattiin ja saatiin talo valmiiksi. Kaikki yhtaikaa joulukuussa -99. Olin myös laihduttanut noin 9 kg, joten kaikki nämä kenties saivat kierron sekaisin eikä vaavi tärpännyt. Kävin yksityisellä gynellä joka jaksoi vähätellä ikääni. Hänen mielestään minulla oli aikaa saada lapsia vielä vuosia eteenpäin. Olin äärimmäisen vihainen ja pettynyt tähän asenteeseen. Määräsi hän kuitenkin minulle keltarauhashormonia, jotta kierto saataisiin käyntiin.
Suutuspäissäni varasin ajan yleisellekin puolelle tämän saman asian takia. Siellä aivan ihana nuori naislääkäri ultrasi ja sanoi kuinka mahtavia munarakkuloita minulla onkaan siellä kypsymässä ja juuri näillä hetkillä odottamassa isännän apuja... ;-) Voi kuinka se piristi mieltäni ja eihän se auttanut kuin rynniä kotiin isännän kainaloon..  Ja sitten muuten tärppäsikin. Luulen tienneeni jopa ovulaation silloin ja herättelin isännän ihan sitä varten. Ennustin vielä poikaa tulevaksi, kun on sanottu että poika tärppää heti ja tyttösiittiöt elelee muutaman päivän odottelemassa saalistaan. Ja poikahan sieltä tuli.

3. ja 4. lapsi (tuplat) livahtivat kyllä alulle niin huomaamatta etten olisi ikinä uskonut... Meillä oli häät tulossa ja minä olen aina sanonut että "paksuna" ette mua vihille saa vaan haluan nauttia ja juhlia hääni täysillä. Ajattelimme tietenkin että se voi viedä taas muutaman kuukauden ennen kuin tärppää niin jätettiin ehkäisy pois hyvissä ajoin. Ja niinhän minä olin raskaana häissäni, onneksi vasta n. viikolla 8 ja täysin tietämätön siitä että salamatkustajia olikin kaksi! Isännälle vakuuttelin vielä ennen raskautta ettei siitä kolmannesta ole mitään kuluja kun kaikkea löytyy niin tytölle kuin pojalle... Niinpä, kaikki meni uusiksi autoa myöten...

Joskus aikoinaan mun haave oli neljä lasta; ensin kolme noin parin vuoden ikäerolla ja sitten se "iltatähti" vähän myöhemmin. Helpottamaan äidin kriisiä siitä kun muut ovat jo isoja ja on viimeinen mahdollisuus saada lapsia iän puolesta. Toisin kävi ja se iltatähti tulikin samassa paketissa  kolmannen kanssa. Ja sehän on tietysti vain ihana asia.
Jossain vaiheessa tuli kuitenkin se olo että onko meidän perhe nyt tässä vai puuttuuko tästä joku? Se ajatus on aina tullut ja mennyt mutta pikkuhiljaa se on vahvistunut. Tuntuisi oudolta ajatella etten enää koskaan saisi kokea raskauttakaan. Minä, joka koen olevani vielä nuorikin; ehkä juuri ohittanut  ensisynnyttäjien keski-iän. Eikä se mieskään mitenkään tosissaan ole vastaan ollut koskaan joskin ei niin innokas kuin minä. Lisää vettä myllyyn antoi joulukuussa -07 syntynyt kummipoikamme. Miten ihana nuuhkia pientä vauvaa, sylitellä ja hoitaa häntä.

Ja sitten tähän hetkeen.

Minä olin suunnittellut ja haaveillut asiaa niinkin pitkälle kuin ensi marraskuuhun jolloin on aika joko vaihtaa kierukka uuteen tai poistaa se kokonaan. Ja elokuulle ollaan varattu etelän reissukin, joten ajattelin että ennen sitä ei missään nimessä aleta mitään suunnittelemaan... Mutta isäntä kyllä yllätti minut perinpohjaisesti haluamalla lapsen meille jo aikaisemmin! Hän kysyi että olenko aivan ehdoton siinä että ennen reissua ei passaa tulla raskaaksi. Siinä on taustalla sitäkin että hän suunnittelee hakevansa jatko-opintoihin ja sanoi ettei haluaisi olla silloin koulussa kun minä odotan vauvaa/ synnytys lähestyy / vauva on ihan pieni. 
Täytyy sanoa, että jonkin aikaa täytyi pohtia tätä yllättävää ehdotusta :-) Lähinnä pelkään sitä että jos odottaisin jo etelänmatkalla niin kuinka se sujuukaan. Onko kaikkia ruokia turvallista syödä (jäätelö esim.)? Ja entä jos saisin keskenmenon ulkomailla..hui! Ja ehkä iski rimakauhukin. Ollaanko me ihan tosissaan tässä nyt sunnittelemassa perheenlisäystä?? Tämä mistä olen haaveillut ja nyt kun toinen pukee sen sanoiksi se alkaakin pelottaa..?

Olen tätä asiaa vatvonut ja tullut siihen tulokseen että voidaan kai sitä yritystä aloitella jo ennen lomaakin :-) Sen verran haluaisin tähdätä ettei vauva tälle vuodelle syntyisi vaan vasta ensi vuoden alkuun. Eniten haavelisin kevätvauvasta (niitä meillä on 3/4), mutta eiköhän se alkutalvikin kävisi. Kun asiaa tarkemin miettii niin alkaa tuntua että se on ihan yksi ja sama milloin se vauva syntyy kunhan joskus syntyy. Kaikkea kun ei voi itse määrätä. Ja jos mies hakeekin sellaiseen useamman vuoden koulutukseen niin joka tapauksessa jossain vaiheessa hän joutuu olemaan välillä erossa meistä (tarkennukseksi koulu ei ole tässä meidän paikkakunnalla vaan n. 300km päässä).

Ja kuten arvaatte.. sitten se INTO iski. Tuntuu ettei malttaisi odottaa milloin voi alkaa yrittämään ja ennen kaikkea milloin siitä itse raskaudesta pääsisi nauttimaan. On pitänyt jo lueskella jotain raskauteen liittyvää ja käydä vilkuilemassa netissä uusia vaunuja. Raskauskiekkoakin on tullut pyöriteltyä ahkerasti.

Seuraava tärkeä määränpää on 11.3. jolloin kierukka poistetaan! Hui!