Tämä vuodatus sisältänee ällöjä yksityiskohtia kierukan poiston jälkeisestä elämästä. Heikkohermoiset älkööt vaivautuko lukemaan :-)

Gynehän meinasi että osalla SAATTAA tulla NIUKKA vuoto kierukan poiston jälkeen... Minulla on elimistö kyllä antanut nyt takaisin kaiken sen mikä on jäänyt näinä lähes viitenä vuonna vuotamatta... Ilman kuukuppiani olisin tuskin selvinnyt tästä vuodosta... Luneten sivuilla sanotaan että 2-4 tyhjennyskertaa vuorokaudessa saattaa hyvinkin riittää. Useampana päivänä kuppi oli parissa tunnissa täynnä ja side myös läpimärkä. En edes uskaltanut ajatella pitäväni pelkkää kuppia vaan side oli pakko olla lisäsuojana. Kuppi tuli jotenkin yhtäkkiä täyteen ja tulvi yli esim. istuessa. Jos minulla ei olisi ollut kuppia niin en tiedä miten olisin esim. töissä joutanut vaihtamaan sidettä koko ajan... Olen ehdottoman vakuuttunut kupin hyödyllisyydestä ja täysin jo hurahtanut siihen! :-)

Siinä noudatin kyllä "sääntöjä" että vuoto alkoi parin päivän päästä kierukan poistamisesta. Kun se tiistaina nykäistiin irti niin torstaina alkoi tiputtamaan. Ensin todellakin näytti siltä, että tulossa on niukkaa tiputtelua. Olisiko ollut torstai-ilta vaiko perjantai kun hanat aukesi ja kohtu on kyllä taatusti tyhjentynyt ylimääräisestä tavarasta... Tänään aamulla, kun kuppi tuli taas täyteen alle 3 tunnissa, mietin jo sitä työpaikan vessassa puunatessani että milloin tästä vuodosta pitää huolestua? Nyt kuitenkin näyttää siltä että tyrehtyminen olisi lähestymässä. Vihdoin.

Vaikka tätä vuotoahan minä odotinkin. Jos sitä ei olisi tullut niin luultavasti olisin vähän huolestunutkin elimistöni palautumisesta. Nyt kun tämä vuoto loppuisi niin täytynee alkaa odottelemaan kuukautisia. Sen aikaa pitäisi muistaa sitten ehkäistä.. Olisi sitten helpompi laskea vauvan odotettu syntymäaikakin kun tietäisi milloin hän mahdollisesti on saanut alkunsa. Niin ja tietysti siinä sivussa kohdun limakalvokin saa palautua kierukan jäljiltä :-)