Piti mennä jo nukkumaan ja tässä mä yhä istun sohvalla kone sylissä...

Oli hulinaa tänään... Mun pieni (?) aprillipilani, tyttäreni, ESIKOISEMME, täytti 11 vuotta! Ajatella, JO 11!

Mihin kummaan tämä aika katoaa? Ja miten se juokseekin nykyään nii-in nopeaan. Tämähän on kuin "kauniista ja rohkeista"; lapset vaan kasvaa ja minä en vanhene lainkaan (vertaa esim. Brooke). Heh-heh ..

Ei tänään tuntunut niin kummalta kuin viime vuonna. Silloin musta tuntui hurjalta että minulla voi olla jo kymmenvuotias lapsi. Se tuntui niin paljolta jo tuo kymmenenkin vuotta. Ehkä se viime vuosi olikin jotain kriisiä ja nyt jo suopeammin ymmärtää lapsen varttumisen.

Ja onhan se jo iso tyttö. Mukava esimurkkuikä puskee päälle. Toisinaan (yleensä) on hyvin avulias ja pyynnöstä ammaa velipoikiaan. Toisinaan ihmettelen mihin se suvaitsevaisuus on kadonnut, se mistä opettaja häntä aina niin kehuu...

Tuohan tämä uusi ikä myös paljon haasteita. Pitäisi oppia ymmärtämään tuota murkun ajatusmaailmaa. Ymmärtää että vaikka onkin jo iso niin on silti vielä aika pieni. Pitäisi osata löysätä ohjia ja antaa vähän haistella maailmaa avarammin ja itsenäisemmin. Kohta pitäisi alkaa puhumaan kuukautisista. Ja ehkä niistä pojistakin...

Aika rientää. Elämässä ja tässä koneella :-)

Hyvää yötä.