Ne epämääräisimmätkin raskausoireet ovat nyt hävinneet.
Ilmeisesti ne liittyivät ovulaatioon? Ja salaa tietty toivon että vaikkapa kinnittymiseenkin :-)
Oireiluhan alkoi 17.4 (muistan sen niin elävästi koska istuskelin koulutuksessa kun alamahaa juili koko ajan vuoroin oikealta ja vuoroin vasemmalta) ja sitä kesti n. viikon, vähän reilu.

Toissapäivänä olin vielä siinä uskossa että saattaa olla tärpännytkin. Nyt se usko on mennyt. Vaikka vasemmalla puolella alamahaa on jotain tuntemuksia; monesti tuntuu painetta ja kuin siellä olisi pieni kivi. Mutta rinnat ei aristele lainkaan ja repimiskipukin on loppunut jo aika päiviä sitten...

Ei kai auta edelleenkään kuin odotella. Nyt on menossa kp 24/23-32. Ensin olin ihan paniikissa että ollaanko me tosiaan vauvaa yrittämässä. Ja nyt kun on aika piinailla olen ihan tuskissani jos ne menkat alkaakin :-) Naisen mieli on kyllä melko muuttuvainen. Alan ymmärtää miksi miehistä on niin hankala pysyä siinä perässä. Kun ei itsekään enää pysy.... :-)

Eilen oli ihana päivä. Aurinkoi paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmintä oli n. +10. Ja mikä ihaninta sain kärrytellä pienen kummipokani (kohta 5kk) kanssa :-) Soitin jo edellisenä päivänä lapsen äidille, mieheni siskolle, että ollaan tulossa naapurissa sijaitsevaan anoppilaan ja lähtisin ilomielin ulkoilemaan pikku-ukon kanssa. Sehän passasi miehen siskollekin mainiosti ja niin me päästiin matkaan kun poika oli tisutettu täyteen.

Mä en olisi lopettanut sitä kärryttelyä millään. Ensin lenkkeiltiin pojan ja anopin kanssa tunteroinen. Sitten anoppi lähti laittamaan ruokaa ja minä halusin vielä jatkaa lenkkeilyä (hyvä syy jatkaa kun poika nukkuu huonosti liikkumattomissa vaunuissa...). Kärrytin poikaa vielä melkein toisen tunnin eli tuli tehtyä kunnon lenkki ja nautittua ulkoilmasta. Siitäkö johtuen (vai olenkohan nukkunut mahallani) minulla oli tänä aamuna alaselkä aivan jumissa ja se särky ajoi minut ylös sängystä jo kahdeksan maissa.

Tuosta liikkumisesta tuli mieleen, että olen huomannut sykkeiden olleen kuluvalla viikolla tavallista korkeammalla rasituksen aikana. Kuntosalilla sain ne helposti n. 160 ja ylikin kun crosstrainerilla sätkytin. Ja torstai-iltana ystävän kanssa pyörälenkillä sykkeet heitteli herkästi 148 tuntumassa. Kaloreitakin kului enemmän kuin tavallisesti molemmissa liikuntasuorituksissa. Harmi kun eilen en muistanut laittaa sykemittaria lähtiessäni kärryttelemään kummipojan kanssa.
 
Ensin mietin että jos olisinkin raskaana ja sykkeet nousee siksi helposti? Todennäköisempää kuitenkin ehkä se että siitä tiukasta flunssasta on vasta pari viikkoa ja sekin voi vielä näkyä elimistössä. En mä edes tiedä onko sykkeillä tapana reagoida  raskausaikaan mitenkään erityisesti. Ja levossa, töissä (ollaanko töissä levossa..?) ainakin oli ihan normaali syke, 53 ja 51/min. Juu, tiedän että se on aika rauhallinen. Monesti miehen kanssa naureskellaan että mitähän se syke onkaan minun nukkuessa :-)

Jos joku omistaa energiaa mikä innostaa ikkunanpesuun niin tännepäin saa sitä lähettää.... :-)