Tänä aamuna varasin ekan neuvolan. Tai ei se oikea neuvolakäynti vielä ole, pyysin vain josko terkka kurkkaisi onko siellä masussa elämää...
Kyllä mua jännitti soittaa... Yritin soittaa suoraan terkalle, etten joutuisi ensin neuvolan vaihteeseen mutta eikös siellä ollut kääntö päällä ja avustaja vastasi. Ei se mitään. Tämä avustaja on aivan ihana ihminen eikä hän taatusti kertoile kahvitunnilla että "sekin muuten tänään soitti ä-neuvolaan... mitähän sillä oli asiaa..." Mutta halusin silti varata ajan suoraan terkalta kun mulle riittää nyt vain sellainen pieni "kurkkausaika" :-)
Vakiterkkakin oli lomalla ja paikalla oli sijainen. Paras sijaisvaihtoehdoista mitä ennätin mielessäni käydä läpi. Kyllähän sen nyt arvaskin että tähän aikaan vakituiset on lomalla. Itsekin jokusen heinäkuun siinä ä-neuvolassa sijaisuuksia tehneenä asia oli mielessä. Tämän sijaisen kanssa ollaan aikoinaan yhdessä pidetty vastaanottoja ja meillä on aina ollut hauskaa. Oli mukava "tunnustaa" hänelle että plussa on tullut ja nyt pitäisi katsoa onko saalista. Hän sitten tunnusti että hänkin odottaa :-) Pikkasen pidemmällä on kuin minä. Nyt jo yhdessä muisteltiin kuinka monesti näitä asioita mietittiin silloin kun viimeksi ollaan yhdessä töitä tehty. Kumpaakin meistä vähän pelotti ajatus sektiosta. Hänellä se on varma ja ainut tapa synnyttää, minä saatan ehkä vielä voida elätellä pientä toivoa tavallisestakin synnytyksestä. Riippuu vähän lääkäristä kuka on mitäkin mieltä.
Niin siitä jännityksestä vielä. Tuntui että kädet alkaa tärisemään ja mahassakin kiertää kun näppäilin neuvolan numeron kännyyn... Aivan sellainen tärisyttävä olo kauttaaltaan. Mikähän siinäkin jännittää kun ei ole edes ensimmäistä kertaa enää asialla? Nyt tuntuu hyvältä kun sain soitettua.
Nyt on sitten tiedossa se päivä kun täytyy mennä katsomaan onko siellä vauva kasvamassa. Mä en tiedä miksi se mua nyt niin kauheesti se jännittää ja hirvittää. Jotenkin tuntuu että haluan säilyttää tämän ihanan tunteen siitä että odotan enkä ajatella mitään tuulimuna-peikkoja... En halua nähdä josko siellä ei olekaan mitään. Mutta pakkohan sekin totuus olisi kohdata ja mitä pikemmin sen parempi. Ei se siitä asian kieltämällä muuksi muutu.
Välillä mulla on varma tunne että on siellä on elämää ja kaikki on hyvin. Välillä tulee tunne että varmasti siellä on kaksi... Ja sitten pudottelen itseäni alas pilvilinnoista pohtimalla että jospa siellä ei olekaan mitään....
Oikeastaan tuohon tuplien mahdollisuuteen en usko koska ajattelisin jotenkin että sitten tuo masu alkaisi kohta jo kasvaa. Niin moni meistä jo useampaa odottavista (miten se sitten sanotaankaan että ei odota ensimmäistään vaan jo jotain muuta...) kertoilee tuolla vauvapalstoilla kuinka housut jo kiristelee... Toissapäivänä panin farkutkin jalkaan ilman mitään ongelmia ja silloin ajattelin että ei mitään hätää, ei ainakaan kahta :-) Ei se kaksikaan vauvaa mikään katastrofi olisi. Onhan noista selvitty ennenkin ja jopa nautittukin siitä ajasta. Mutta ajattelin että kahden jälkeen yksi voisi tuntua niin paljon helpommalta ja häntä olisi yksinkertaisempaa kuljettaa mukana. Yhden vauvan kanssa saattaisin saada sen mahdollisuuden alatiesynnytykseenkin mutta tuplien kanssa joutuisin varmasti sektioon. Ja on ne vaunutkin paljon kauniimpia yhdelle kuin kahdelle... Onpa itsekkäitä ajatuksia...
Neuvolan jälkeen kerrotaan asiasta mummoille ja pappoille. Tai vitsi, isäntähän lähtee rallia katsomaan heti torstaina, joten en tiedä kerrotaanko jo aikaisemmin. En vaan halusia herätellä heissäkään turhia toiveita vai onko se enneminkin että säikäytellä heitä turhasta...hih... jos siellä ei sitten olekaan mitään... Täytyy nyt harkita milloin kerrotaan. Ennen reissua on pakko kuitenkin kertoa jotta siellä ei sitten joudu selittelemään miksi hienot viinit ei maistu.... Eivätpähän sitten kysele turhia ja näin ollen lapsetkin saadaan pidettyä asiasta pimennossa kunnes päästään paremmille viikoille.
Vielä vajaa viikko tätä jännitystä. Neuvola on keskiviikkona 30.7.08.
Kyllä mua jännitti soittaa... Yritin soittaa suoraan terkalle, etten joutuisi ensin neuvolan vaihteeseen mutta eikös siellä ollut kääntö päällä ja avustaja vastasi. Ei se mitään. Tämä avustaja on aivan ihana ihminen eikä hän taatusti kertoile kahvitunnilla että "sekin muuten tänään soitti ä-neuvolaan... mitähän sillä oli asiaa..." Mutta halusin silti varata ajan suoraan terkalta kun mulle riittää nyt vain sellainen pieni "kurkkausaika" :-)
Vakiterkkakin oli lomalla ja paikalla oli sijainen. Paras sijaisvaihtoehdoista mitä ennätin mielessäni käydä läpi. Kyllähän sen nyt arvaskin että tähän aikaan vakituiset on lomalla. Itsekin jokusen heinäkuun siinä ä-neuvolassa sijaisuuksia tehneenä asia oli mielessä. Tämän sijaisen kanssa ollaan aikoinaan yhdessä pidetty vastaanottoja ja meillä on aina ollut hauskaa. Oli mukava "tunnustaa" hänelle että plussa on tullut ja nyt pitäisi katsoa onko saalista. Hän sitten tunnusti että hänkin odottaa :-) Pikkasen pidemmällä on kuin minä. Nyt jo yhdessä muisteltiin kuinka monesti näitä asioita mietittiin silloin kun viimeksi ollaan yhdessä töitä tehty. Kumpaakin meistä vähän pelotti ajatus sektiosta. Hänellä se on varma ja ainut tapa synnyttää, minä saatan ehkä vielä voida elätellä pientä toivoa tavallisestakin synnytyksestä. Riippuu vähän lääkäristä kuka on mitäkin mieltä.
Niin siitä jännityksestä vielä. Tuntui että kädet alkaa tärisemään ja mahassakin kiertää kun näppäilin neuvolan numeron kännyyn... Aivan sellainen tärisyttävä olo kauttaaltaan. Mikähän siinäkin jännittää kun ei ole edes ensimmäistä kertaa enää asialla? Nyt tuntuu hyvältä kun sain soitettua.
Nyt on sitten tiedossa se päivä kun täytyy mennä katsomaan onko siellä vauva kasvamassa. Mä en tiedä miksi se mua nyt niin kauheesti se jännittää ja hirvittää. Jotenkin tuntuu että haluan säilyttää tämän ihanan tunteen siitä että odotan enkä ajatella mitään tuulimuna-peikkoja... En halua nähdä josko siellä ei olekaan mitään. Mutta pakkohan sekin totuus olisi kohdata ja mitä pikemmin sen parempi. Ei se siitä asian kieltämällä muuksi muutu.
Välillä mulla on varma tunne että on siellä on elämää ja kaikki on hyvin. Välillä tulee tunne että varmasti siellä on kaksi... Ja sitten pudottelen itseäni alas pilvilinnoista pohtimalla että jospa siellä ei olekaan mitään....
Oikeastaan tuohon tuplien mahdollisuuteen en usko koska ajattelisin jotenkin että sitten tuo masu alkaisi kohta jo kasvaa. Niin moni meistä jo useampaa odottavista (miten se sitten sanotaankaan että ei odota ensimmäistään vaan jo jotain muuta...) kertoilee tuolla vauvapalstoilla kuinka housut jo kiristelee... Toissapäivänä panin farkutkin jalkaan ilman mitään ongelmia ja silloin ajattelin että ei mitään hätää, ei ainakaan kahta :-) Ei se kaksikaan vauvaa mikään katastrofi olisi. Onhan noista selvitty ennenkin ja jopa nautittukin siitä ajasta. Mutta ajattelin että kahden jälkeen yksi voisi tuntua niin paljon helpommalta ja häntä olisi yksinkertaisempaa kuljettaa mukana. Yhden vauvan kanssa saattaisin saada sen mahdollisuuden alatiesynnytykseenkin mutta tuplien kanssa joutuisin varmasti sektioon. Ja on ne vaunutkin paljon kauniimpia yhdelle kuin kahdelle... Onpa itsekkäitä ajatuksia...
Neuvolan jälkeen kerrotaan asiasta mummoille ja pappoille. Tai vitsi, isäntähän lähtee rallia katsomaan heti torstaina, joten en tiedä kerrotaanko jo aikaisemmin. En vaan halusia herätellä heissäkään turhia toiveita vai onko se enneminkin että säikäytellä heitä turhasta...hih... jos siellä ei sitten olekaan mitään... Täytyy nyt harkita milloin kerrotaan. Ennen reissua on pakko kuitenkin kertoa jotta siellä ei sitten joudu selittelemään miksi hienot viinit ei maistu.... Eivätpähän sitten kysele turhia ja näin ollen lapsetkin saadaan pidettyä asiasta pimennossa kunnes päästään paremmille viikoille.
Vielä vajaa viikko tätä jännitystä. Neuvola on keskiviikkona 30.7.08.
Kommentit