Ihanaa. Eilen tupsahti postilaatikosta kutsu äitipolille hematooman kontrolliin. Ja se on jo huomenna aamulla. Helpottavaakin. Taas on nimittäin sellainen tunne ettei ole varma onko kaikki hyvin vai eikö ole. Tänään, eilen ja toissapäivänä ei ole tullut lainkaan tuhrua. Hyvä vai huono asia, sitä en osaa sanoa. Kun kuitenkin perjantaina näki että siellä se hematooma vielä on niin olisiko se parempi että se tuhruttaisi sieltä pois?
No, huomenna se selviää mitä kuuluu pienokaiselle sekä hematoomalle. Samalla selviää joko tässä joutuu taas totuttelemaan töiden tekoon eli loppuuko tämä kotona oleilu. Mikäs täällä on ollut oleillessa kun isäntäkin on vuorotteluvapaalla ainakin vuoden loppuun. Lapset koulussa ja eskarissa niin täällä me kahdestaan päivät palloillaan :-) No, ei se ihan niin ruusuista ole ollut kuin voisi kuvitella. Hirveästi olisi hommaa, sellaista pientäkin mitä voisin tehdä mutta vähän väliä iskee sellainen saamaton olo. Se on kai jotain levottomutta tulevasta. Kun ei voi tietää miten tämä etenee ja voiko pikkuinen varmasti hyvin. Ne asiat sitten pyörii pääkopassa ja aiheuttavat sen etten osaa oikein tarttua mihinkään. Nyt jos koskaan kun minulla olisi aikaa tehdä vaikka mitä.
Tulevaisuuskin pelottaa. Siis se että mitä ikinä tämä odotus tuo eteen, hyvää tai huonoa, niin ne on nyt vain pakko kohdata. Tässä ei voi enää sanoa etten uskallakaan. Ehkä ymmärtänette mitä tarkoitan.
No, koska kaikki on vielä hyvin niin pannaanpas tähän loppuun pari kuvaa masusta. Nämä on itse asiassa otettu 1.9 eli tilanteessa 11+1. Sattumoisin se oli myös hääpäivämme :-) "Jo" seitsemäs sellainen. Ja minulle langetetun rehkimiskiellon takia isäntä ei saanut edes sitä "samaa vanhaa lahjaa" hääpäivänään ;-) Minä sain kyllä mitä ihanimman kukkakimpun <3
Tässä eka kuva pömppämahasta. Siis 11+1.
Ja tässä tyypillinen tilanne, paidanhelma kerii ylös paljasten "tiikerimassun" (siis raskausarvet...). RÄYH.
Kommentit