Ajatella, siitä on todellakin jo kuusi vuotta kun meidän pikkuiset kuopuksemme syntyivät. Tai oikeastaan kuusi vuotta ja yksi päivä. Oikea synttäripäivä oli jo eilen.
On ne jo isoja poikia. Mä olen usein ihmetellyt että meneekö se aika tosiaan näin nopeaan. Miten en ole huomannut vuosien kuluneen? Oikein säikähdin kun naapurin äiti kyseli että mihin eskariin aion pojat laittaa... Eskariin? Meidän vauvat eskariin?? Täh? Kuka vei vuosia välistä niin etten ole edes huomannut lapsien lähestyvän jo eskari-ikää??? :-)
Onhan nämä kuluneet vuodet olleet aika vauhdikkaita. Kyllä sen huomaa kun saa kaksi muksua kerralla että työtä on vähintään tuplaten jos ei vähän enemmänkin. Mutta en valita. Mä nautin siitä vauva-ajasta täysillä. Meillä on aina ollut niin helppoja lapsia; syövät ja nukkuvat. Niin ne oli nämä tuplatkin. Ainakin mä muistelen niin... :-) Olihan se toki joskus rankkaakin ja väsytti niin pirusti, mutta sehän kuuluu asiaan. Olipa niitä lapsia sitten yksi tai kaksi kerralla niin toisinaan väsyttää. Se pitää vaan hyväksyä.
Raskain vaihe tuplien kanssa oli ehdottomasti n. 1½ vuotiaasta 2 vuotiaaseen. Joka paikkaan ennätetään mutta järkeä ei ole vielä yhtään... Taisi olla hektistä aikaa :-) Siltä ajalta ei olekaan selviä muistikuvia. Itse asiassa niitä ei ole miltään ajalta viimeiseen kuuteen vuoteen... Eihän tuo isovelikään ollut kuin 1v5kk pienempien syntyessä joten olihan sitä käsityötäkin riittämiin. Jokainen pienten poikien äiti voi ainakin kuvitella mitä se on kun syntyy kolme poikaa puolentoista vuoden sisään :-) Näiden toilailuista ja touhuista kirjoittaisi varmasti oman romaaninsa...
Mutta on se jotain aivan erityistä tuo kaksosten välinen yhteys. Meillä nämä ovat kuin paita ja peppu ja todella läheisiä toisilleen. En ole heitä väkisin erottanut, en näe siinä mitään järkeä. Miksipä he eivät saisi nauttia toistensa luomasta turvasta. Alistavaa käytöstä en ole kummaltakaan huomannut joten ei liene hätäpäivää. Ja selvästi he itsekin tekevät välillä sitä pesäeroa. Toinen saattaakin mennä johonkin naapuriin leikkimään ja toinen jää kotiin. Tämä on tullut ihan viime aikoina uutena piirteenä.
Sille mä en ole uhrannut vielä kunnon ajatustakaan että mitäs jos tämä vielä yksi oliskin ne vielä kaksi :-) En tiedä. Toisaalta olisi ihana saada toisetkin tuplat. Toisaalta voisin ottaa yhdenkin kerrallaan. Siitä olisi sitten enemmän aikaa nauttia. Arjen pyöritys kahden vauvan kanssa nielee melkoisesti aikaa ja voimavaroja. Joskus ajattelin että jos joudun sektioon niin sitten tuplat kiitos ja jos saan synnyttää alakautta niin yksi kerrallaan. Jos alkaisin yhtäkkiä tuplia odottamaan niin en varmasti saisi edes harkita alatiesynnytystä. Yhden vauvan kanssa minulla ehkä on mahdollisuus anella lääkäreiltä tätäkin vaihtoehtoa.
Mutta eipä nyt hätäillä vielä synnytyksestä, eihän tässä olla vielä edes raskaana...
On ne muuten suloisia poikia kun tuolla nukkuvat, kaikki kolme <3
On ne jo isoja poikia. Mä olen usein ihmetellyt että meneekö se aika tosiaan näin nopeaan. Miten en ole huomannut vuosien kuluneen? Oikein säikähdin kun naapurin äiti kyseli että mihin eskariin aion pojat laittaa... Eskariin? Meidän vauvat eskariin?? Täh? Kuka vei vuosia välistä niin etten ole edes huomannut lapsien lähestyvän jo eskari-ikää??? :-)
Onhan nämä kuluneet vuodet olleet aika vauhdikkaita. Kyllä sen huomaa kun saa kaksi muksua kerralla että työtä on vähintään tuplaten jos ei vähän enemmänkin. Mutta en valita. Mä nautin siitä vauva-ajasta täysillä. Meillä on aina ollut niin helppoja lapsia; syövät ja nukkuvat. Niin ne oli nämä tuplatkin. Ainakin mä muistelen niin... :-) Olihan se toki joskus rankkaakin ja väsytti niin pirusti, mutta sehän kuuluu asiaan. Olipa niitä lapsia sitten yksi tai kaksi kerralla niin toisinaan väsyttää. Se pitää vaan hyväksyä.
Raskain vaihe tuplien kanssa oli ehdottomasti n. 1½ vuotiaasta 2 vuotiaaseen. Joka paikkaan ennätetään mutta järkeä ei ole vielä yhtään... Taisi olla hektistä aikaa :-) Siltä ajalta ei olekaan selviä muistikuvia. Itse asiassa niitä ei ole miltään ajalta viimeiseen kuuteen vuoteen... Eihän tuo isovelikään ollut kuin 1v5kk pienempien syntyessä joten olihan sitä käsityötäkin riittämiin. Jokainen pienten poikien äiti voi ainakin kuvitella mitä se on kun syntyy kolme poikaa puolentoista vuoden sisään :-) Näiden toilailuista ja touhuista kirjoittaisi varmasti oman romaaninsa...
Mutta on se jotain aivan erityistä tuo kaksosten välinen yhteys. Meillä nämä ovat kuin paita ja peppu ja todella läheisiä toisilleen. En ole heitä väkisin erottanut, en näe siinä mitään järkeä. Miksipä he eivät saisi nauttia toistensa luomasta turvasta. Alistavaa käytöstä en ole kummaltakaan huomannut joten ei liene hätäpäivää. Ja selvästi he itsekin tekevät välillä sitä pesäeroa. Toinen saattaakin mennä johonkin naapuriin leikkimään ja toinen jää kotiin. Tämä on tullut ihan viime aikoina uutena piirteenä.
Sille mä en ole uhrannut vielä kunnon ajatustakaan että mitäs jos tämä vielä yksi oliskin ne vielä kaksi :-) En tiedä. Toisaalta olisi ihana saada toisetkin tuplat. Toisaalta voisin ottaa yhdenkin kerrallaan. Siitä olisi sitten enemmän aikaa nauttia. Arjen pyöritys kahden vauvan kanssa nielee melkoisesti aikaa ja voimavaroja. Joskus ajattelin että jos joudun sektioon niin sitten tuplat kiitos ja jos saan synnyttää alakautta niin yksi kerrallaan. Jos alkaisin yhtäkkiä tuplia odottamaan niin en varmasti saisi edes harkita alatiesynnytystä. Yhden vauvan kanssa minulla ehkä on mahdollisuus anella lääkäreiltä tätäkin vaihtoehtoa.
Mutta eipä nyt hätäillä vielä synnytyksestä, eihän tässä olla vielä edes raskaana...
On ne muuten suloisia poikia kun tuolla nukkuvat, kaikki kolme <3
Kommentit