Kyllä täytyy myöntää että tässä viime päivinä on psyyke ollut aika kovilla. Unikin alkaa näin aamusta loppumaan. Herään klo 6, klo7 ja monta kertaa siinä välissä. Ja kun olen käynyt hereillä alkaa ajatukset pyörimään vain tässä pikku sississä. Sittenpä se uni ei enää tulekaan. Tuohon asti nukun onneksi kuin tukki.
Tänään sitten vihdoin ja viimein on se neuvola jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Toisaalta nyt jo alkaa ahdistamaan sinne meno. Mä oon alkanut jo pelkäämään sitä hetkeä kun ultrakone käynnistetään; ensin ne piinaavat sekunnit että löytyykö sieltä pienokaista ja siten ne muutama piinaava hetki vielä että löydetäänkö sykekin. Viime keralla ehti jo vähän säikähtää kun se vanha gynekologi käänteli anturia aika kauan ennen kuin sanoi helpottavat sanat sykkeestä. Tänään mua pelottanee vielä enemmän.
Joitakin päiviä sitten mä olin melko levollisellakin mielellä. Mulla oli ihan sellainen olo että raskaana ollaan :-) Mutta jotenkin se olo on kadonnut ja tilalla on vain kaamea pelko sintin menettämisestä. Alamaha on kipuillut iltaisin tai jos olen könöttänyt vähän huonossa asennossa niin sitä on alkanut juilimaan. Olen itseltäni kysellyt että tuntuisiko siellä mitään jos sintti olisi heittäytynyt elottomaksi? Siten olen miettinyt että onko nämä olleet kohdun kasvukipuja vai jotain muuta kipua, ehkä sellaista joka ei kuulu asiaan? Ja mitäs hematoomalle kuuluu? Sitä vanhaa verta tulee joka päivä pyyhkiessä. Alussa suhtauduin siihen lähes ilolla; sehän on merkki että hematooma vuotaa pois. Nyt olen sitten saanut itseni hysteerikseksi silläkin saralla; kuinka voin ottaa sen näin luonnollisesti? Eihän raskaana ollessa kuulu vuotaa verta!!
Masu kasvaa kovaa kyytiä. Kuvittelin kantavani kasvavaa masua ylpeydellä ja oikein odotin etta milloin saa laittaa äitiysvaatteet päälle. Nyt muut housut tekevät tiukkaa mutta mammavaatteita ei halua vielä käyttää kun ei tiedä mikä on oikeasti pienokaisen tilanne. Kaikkia kokouksia yms. tapaamisia pyrkii välttämään jottei vaan jäisi kiinni. Viime maanantaina lasten urheilukisoissa narahdettiin jo.... Yksi tuttu oli kisojen jälkeen kysynyt ystävältäni (toiselta joka asiasta on tiennyt alusta asti) että odottaako se vauvaa??? Hui.
Mulla ei ole ollut migreeniäkään sitten kierukan poiston mutta nyt musta alkaa tuntumaan että takaraivossa jokin jo kolkuttaa. Pääkoppa on niin täynnä ajatuksia mutta ne on itsellekin niin sekaisin ettei niitä oikein saa järjestykseen. Tämä päivä toivottavasti selkiyttää vähän tulevaa. Tosin vaikka sintti olisi siellä hengissä ja kasvaneena niin ei se huoli siihen lopu. Seuraavaksi odotan ja pelkään niskapoimu-ultraa. Ja se hematoomakin pitää ensi viikolla kontrolloida.
Voi olla että mä en tälle raskaudelle pääse enää pelosta ja huolesta eroon ennen kuin se pienokainen on sylissä. Mutta mä oon valmis siihenkin, mihin vaan jos me silti saadaan tämä pienokainen.
Nyt pitää kyllä alkaa keittämään kahvia. Pää räjähtää. Neuvola on vasta klo 12.30. Onneksi aamupäivä menee nopsaan kun lapset pitää laittaa eskariin ja kouluun. Esikoiselle pakataankin vähän isompi reppu kun hän lähtee isovanhempen ja serkkujen kanssa Helsinkiin Derbyyn.
Tänään sitten vihdoin ja viimein on se neuvola jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Toisaalta nyt jo alkaa ahdistamaan sinne meno. Mä oon alkanut jo pelkäämään sitä hetkeä kun ultrakone käynnistetään; ensin ne piinaavat sekunnit että löytyykö sieltä pienokaista ja siten ne muutama piinaava hetki vielä että löydetäänkö sykekin. Viime keralla ehti jo vähän säikähtää kun se vanha gynekologi käänteli anturia aika kauan ennen kuin sanoi helpottavat sanat sykkeestä. Tänään mua pelottanee vielä enemmän.
Joitakin päiviä sitten mä olin melko levollisellakin mielellä. Mulla oli ihan sellainen olo että raskaana ollaan :-) Mutta jotenkin se olo on kadonnut ja tilalla on vain kaamea pelko sintin menettämisestä. Alamaha on kipuillut iltaisin tai jos olen könöttänyt vähän huonossa asennossa niin sitä on alkanut juilimaan. Olen itseltäni kysellyt että tuntuisiko siellä mitään jos sintti olisi heittäytynyt elottomaksi? Siten olen miettinyt että onko nämä olleet kohdun kasvukipuja vai jotain muuta kipua, ehkä sellaista joka ei kuulu asiaan? Ja mitäs hematoomalle kuuluu? Sitä vanhaa verta tulee joka päivä pyyhkiessä. Alussa suhtauduin siihen lähes ilolla; sehän on merkki että hematooma vuotaa pois. Nyt olen sitten saanut itseni hysteerikseksi silläkin saralla; kuinka voin ottaa sen näin luonnollisesti? Eihän raskaana ollessa kuulu vuotaa verta!!
Masu kasvaa kovaa kyytiä. Kuvittelin kantavani kasvavaa masua ylpeydellä ja oikein odotin etta milloin saa laittaa äitiysvaatteet päälle. Nyt muut housut tekevät tiukkaa mutta mammavaatteita ei halua vielä käyttää kun ei tiedä mikä on oikeasti pienokaisen tilanne. Kaikkia kokouksia yms. tapaamisia pyrkii välttämään jottei vaan jäisi kiinni. Viime maanantaina lasten urheilukisoissa narahdettiin jo.... Yksi tuttu oli kisojen jälkeen kysynyt ystävältäni (toiselta joka asiasta on tiennyt alusta asti) että odottaako se vauvaa??? Hui.
Mulla ei ole ollut migreeniäkään sitten kierukan poiston mutta nyt musta alkaa tuntumaan että takaraivossa jokin jo kolkuttaa. Pääkoppa on niin täynnä ajatuksia mutta ne on itsellekin niin sekaisin ettei niitä oikein saa järjestykseen. Tämä päivä toivottavasti selkiyttää vähän tulevaa. Tosin vaikka sintti olisi siellä hengissä ja kasvaneena niin ei se huoli siihen lopu. Seuraavaksi odotan ja pelkään niskapoimu-ultraa. Ja se hematoomakin pitää ensi viikolla kontrolloida.
Voi olla että mä en tälle raskaudelle pääse enää pelosta ja huolesta eroon ennen kuin se pienokainen on sylissä. Mutta mä oon valmis siihenkin, mihin vaan jos me silti saadaan tämä pienokainen.
Nyt pitää kyllä alkaa keittämään kahvia. Pää räjähtää. Neuvola on vasta klo 12.30. Onneksi aamupäivä menee nopsaan kun lapset pitää laittaa eskariin ja kouluun. Esikoiselle pakataankin vähän isompi reppu kun hän lähtee isovanhempen ja serkkujen kanssa Helsinkiin Derbyyn.
Kommentit